1970-luvulla partio koki suuria muutoksia kansallisesti, alueellisesti ja paikallisesti
tyttöjen ja poikien toiminnan tiivistyessä. Walliveljille vuosikymmen oli raskas muista
syistä. Kolotilat Lappeenrannan kirkon kellarissa asetettiin käyttökieltoon
paloturvallisuussyistä ja Puolustusvoimat pakkolunasti Taipalsaaren Säkkirannan
leirialueen Taipalsaaren ampuma-alueen käyttöön. Tilalle seurakunta kuitenkin osoitti
nykyisen Pönniälän leirialueen.
Näitä muutoksia vasten tarkasteltuna on ymmärrettävä, että vesipartiotoiminnan
elvyttäminen ei ollut ensimmäinen huolenaihe lippukunnassa 1970-luvulla.
Mielenkiintoista on, että Etelä-Karjalan Partiopiirin nykyisistä meripartiolippukunnista
useat hankkivat veneitä ja suurempia aluksia samaan aikaan, kun Walliveljillä
toiminta vesillä hiipui.
1970-luvulta alkaen lippukunnan toiminta siirtyi entistä tukevammin maalle ja
keskittyi vaelluksiin ja toimintaan maalla. Vesillä kyllä yhä liikuttiin satunnaisesti,
mutta toiminta oli merkittävästi suppeampaa kuin aiemmilla vuosikymmenillä.
Mainitsemisen arvoinen yksityiskohta on myös toisen keskustan alueen lippukunnan
Saimaan Vartioiden vahva kasvu 1980-luvulla. Saimaan Vartiot hankkivat s/y Soilin ja
lippukunnan toiminta eli vahvaa nousukautta. Walliveljet jäivät ymmärrettävistä syistä
hieman paitsioon, Pönniälän soutuvene ei aivan onnistunut päihittämään Soilia
vetovoimaisuudellaan. Näin oli melko luontevaa, että vesille mielivät partiolaiset
Lappeenrannan keskustan alueelta hakeutuivta Saimaan Vartiohin ja mailla viihtyvät
Walliveljiin 1980-1990-luvuilla.
Walliveljien kesä- ja talvileirejä ja ryhmien retkiä pidettiin kyllä yhä ajoittain saarissa,
mutta Pönniälä maalla sijaitsevana leirialueena vähensi saariin suuntautuvaa
retkeilyä.
Oman lukunsa muodostivat meripartiolaisten Satahanka-leirit sekä Partiopiirin
piirileirit, joissa molemmissa vesi on vahvasti läsnä leirien arjessa.